Luvassa sekalainen postaus sitä sun tätä. Yksi projekti on saatettu päätökseen, ainakin tällä erää. Ruokavalio hakee uriaan [toisin sanoen yritän keksiä sellaista syömistä, jota jaksaa syödä useamman kerran, pelkkää salaattia ei aina jaksa]. Uutta lajiakin kävin kokeilemassa..
Mutta rojektiin.. Postasin aiemmin kuvan maalatuista trukkilavoista. Ja tadaa, niistäpä syntyi miehisellä avustuksella viikonloppuna sohvapöytä. Rrrrrrakastan tuota sohvapöytää! Päälle laitoin kanneksi erään toisen sohvapöydän lasin ihan vain kokeeksi, sillä tarkoitus oli tilata lasikansi lavojen mittojen mukaan. Mutta tuo tilapäinen kansi näyttikin niin hyvälle, että taidan jättää sen paikalleen. Linssilude Unna osallistui niin lavojen vahtimiseen kuin hienon valmiin pöydän esittelyyn :)
Ruokarintamalla uusia tuttavuuksia on muun muassa kvinoa, jota olen nyt maistellut salaatin joukossa. Myös marjoja tulee syötyä entistä enemmän, sillä aamujogurtin joukosta on jäänyt mysli pois ja makean himoa on pitänyt muutenkin yrittää taltuttaa marjoja syömällä. Tuntuu, että kroppa huutaa sokeria! Tortillojen sijaan söin pitkästä aikaa tacoja, sillä gluteenittomia tortilloja ei lähikaupoista sunnuntai-iltana löytynyt. Ja ihan hyvälle maistui ilman sipulia ja ananasta. Lauantaina lankkuperunoita ja naudan ulkofilepihvejä kotitekoisen maustevoin kanssa. Aika namia sekin!
Viime viikolla kävin kokeilemassa työkaverin kanssa boulderaamista [vai boulderointia, miten se lie taipuu?] eli seinäkiipeilyä ilman valjaita. Tähän lähelle on avattu uusi kiipeilyhalli, jossa lajia voi edullisesti harrastaa. Kroppa kolmatta päivää kipeänä ja olimme kiipeilemässä vain noin tunnin. Huomaa, että ei kamalasti ole yläkroppaan lihaksia siunaantunut. Mutta hauskaa oli :)
Näihin kuviin ja tunnelmiin, loppuviikolla useamman päivän vapaat ja viikonloppuna rokkailemaan :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti