maanantai 20. huhtikuuta 2015

Valmistujaisjuhlat

Viikonloppuna sain kaikki lähimmät sukulaiset koolle, kun juhlistimme valmistujaisiani täällä meillä kotona. Juhlat oli todella mukavat ja päivä muutenkin onnistunut. Samalla saatiin kahviteltua kihlajaisia ja omat vanhempani ja murun vanhemmat tapasivat toisensa ensimmäistä kertaa.

Perjantain vietin kotona leipoen ja ruokaa laittaen. Uuni oli päällä varmaan kuusi tuntia ja sen tuntuinen oli ilmakin huushollissa. Lauantaina tarkeni myös varsin hyvin, kun 20 ihmistä täytti olohuoneemme kokonaan. Kakkupohjat piti leipoa kahdesti [älä koskaan kokeile uutta ohjetta ensimmäistä kertaa juhlien alla], mutta perinteinen kakkupohjan ohje pelasti tällä kertaa. Tajusin lauantai-iltana unen rajamailla, että ruokapöydässä ei ollut ollenkaan voita, vaikka leipää olikin tarjolla. Ja eilen illalla huomasin, että palasokeripaketti oli kaapissa avaamattomana ja näin ollen kahvipöydästä on puuttunut sokeri. Pahoittelut vaan vieraille, mutta eipä noita kukaan rohjennut kysyäkään kai.. :) Täytekakkuna oli naked cake, jonka välissä oli kuningatarhilloa ja kerma-tuorejuusto-valkosuklaatäytettä sekä tuoreita marjoja. Muuten tarjolla oli kinderpiirakkaa, pullaa, äitin tekemiä karjalanpiirakoita sekä mummun tekemiä lusikkaleipiä.






Lahjaksi olin toivonut pääasiassa rahaa, sillä kameran hankinta on edelleen listalla. Nyt rahaa alkaakin olla koossa sen verran, että pitäisi päästä jonnekin liikkeeseen tutkailemaan valikoimia ja kyselemään vähän neuvoja. Jos jollakin on hyviä ehdotuksia kameraksi, niin vinkkejä otetaan vastaan. Rahan lisäksi sain Hanna-Kaisa Sivosen kirjan Mummoillen - Henkisen mummon käsikirja, teemaan sopivat essun ja huivin sekä käsintehdyn torkkupeiton, joka oli samalla kihlajaislahja. Ja kukkia :)



Kiitos kaikille vieraille mukavista juhlista! Alkoi tuntua sille, että ehkä tuolla monen vuoden opiskelulla oli sittenkin jotain merkitystä - ainakin sai kaikki sukulaiset koolle :)

keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Ohi on!

Onpas taas vierähtänyt aikaa viimeisestä.. Mihin se aika menee, kun ei ole enää kouluhommiakaan tehtävänä? Sain pari viikkoa sitten vihdoin muotoilijan paperit kouraan eikä tarvitse enää ajatella koko hommaa :) Paitsi juhlien muodossa, jotka ovat alle kahden viikon päästä.. Ideoita on jo vaikka kuinka, mutta saa nähdä, mitä kaikkea tarjottavaa ehdin ja jaksan juhliin tehdä :)

Yksi aikakausi on siis saatu päätökseen, mutta olo on hieman tyhjä. Ei ole oikein vielä edes tajunnut, että nyt se on ohi ja taas on elämä edessä. Ensimmäinen syksy koulussa oli sen verran kiva, että muistan miettineeni, onko tämä opiskelua ollenkaan. Jossain vaiheessa otti koville, sillä ei ollutkaan enää mukavaa ja koulun ja työn yhdistäminen imi mehut kokonaan. Sinnittelin kuitenkin loppuun saakka ja kun katsoo todistusta, niin ihan hyvin se taisi sitten kokonaisuudessaan mennä.. Jospa ne olisi koulut vähäksi aikaa tässä ja olisi aikaa niille muille asioille elämässä.



Pääsiäinenkin tuossa meni jo. Oltiin koko poppoo Lappeenrannassa ja vietettiin hyvin rento pääsiäinen. Syötiin ja ulkoiltiin sekä käytiin uimassa Imatran kylpylässä. Sunnuntaina ajeltiin jo kotiin, kunhan oli ensin saatu suuri munajahti päätökseen :) Maanantaina käytiin vielä Lapinlahdella ulkoilemassa ja mäkeä laskemassa.. Pääsiäiseksi tein cookiekakun, jossa täytteenä oli appelsiinituorejuustolla ja appelsiinilla maustettua kermaa ja päällä suklaasta tehty pesä..





Tänään olen viettänyt vapaapäivää ja kuulostellut, milloin lähtee katto tai takapihan aidat lentoon. Melkoinen myräkkä ollut. Perinteisesti vapaapäivänä olen siivonnut ja pessyt pyykkiä sekä leiponut. Tänään tein gluteenitonta vuokaleipää, jonka alkuperäinen ohje on täältä.  Itse muokkasin ohjetta sen mukaan, mitä kaapista löytyi..

Vuokaleipä

3dl vettä
1 dl maitoa
1/2 dl öljyä
1 1/2 rkl psylliumia
2 rkl tummaa siirappia
2 porkkanaa raasteena
1 tl suolaa
1 pss kuivahiivaa
1 dl tattarijauhoja
3 dl Provena kaurajauhoa
4 dl gluteenitonta jauhoseosta

Kohotetaan leivinpaperilla vuoratussa leipävuoassa noin 40 minuuttia 
ja paistetaan 250 asteessa noin puoli tuntia. Syödään lämpimänä voikilon kanssa :)



Nyt taidan lähteä sohvalle venymään ja katsomaan josko boksilta löytyisi joku höpöhöpöelokuva katsottavaksi :)