Olen hyvä haaveilemaan ja ideoimaan - toteutus ei vain ole vahvinta
alaani. Nyt kuitenkin sain alkuun uuden projektin, jonka olin jo
haudannut kertaalleen. Haaveilen toisenlaisesta kodista [kyllä, tykkään
tästä asunnosta ja sen sijainnista ja olen asunut tässä jo yli vuoden, mutta...],
vanhasta talosta maalla. Koska maalaistaloa minulla ei tule ihan hetkeen
ehkä olemaan, on parempi keskittyä sisustamaan sekalaisesti
mielihalujen mukaan tätä nykyistä majaa.
Näin joskus
kuvan trukkilavoista tehdystä sohvapöydästä ja keksin, että sellainen on
saatava. Lava poikineen on odottanut inspiraatiota ja vihdoin tänään
sain maalattua nuo lavat valkoiseksi. Kaksi lavaa päällekkäin ja alle
pyörät. Tänään seisoin jo rautakaupassa pyörähyllyllä, mutta en osannut
päättää, otanko kääntyvät vai ei-kääntyvät pyörät. Valintoja, valintoja!
Eikä minulla sitäpaitsi ole edes konetta, jolla saisin pyörät kiinni.
Eikä lasia pöydän kanneksi. Kunhan maali on kuivunut parvekkeella
riittävästi, taidan raahata lavat takaisin vaatehuoneen perukoille
odottamaan seuraavaa inspiraatiota...
Kävin tänään
lääkärissä mahakipujen takia. Onneksi mitään vakavaa tai vaarallista ei löytynyt, vaikka
todettu vaiva hankala onkin. Lääkkeitä sain reppukuormallisen ja
ohjeita uuteen ruokavalioon, jolla oireita saisi mahdollisesti
vähennettyä. Toivotaan, että tästä oli apua ja edessä hieman mukavampi
ja kivuttomampi loppukesä ja -elämä :)
Hmm, nuo keskenjääneet "heureka, mahtava idea"-projektit ovat minullekin tuttuja. Mutta ne vähäiset loppuun asti saadut aivoitukset korvaavat keskenjääneiden hävikin ;)
VastaaPoista