torstai 22. elokuuta 2013

Metsästämässä luonnon antimia

Tänään alkaa olla arkivapaapäivät taas kulutettu ja edessä pari työpäivää ennen lomaa. Vapaat kului lukuisien toistaan mukavampien hommien parissa maaseudulla, metsästämässä erinäisiä luonnon antimia ja valokuvia niistä...

Tiistaina mummulassa odotti paistetut muikut ja oman maan perunat. Voi taivas, miten hyville muikut taas maistuivat! Syönnin päälle lähdimme katsomaan kanttarelleja paikasta, jossa niitä viime kesänäkin kasvoi [mummun sanojen mukaan lähdimme hakemaan sieniä]. Vaikka itse en sieniä tällä hetkellä saakaan syödä [sisältää galaktaania, joka aiheuttaa oireita IBS-vaivaiselle], silti niiden kerääminen on mukavaa. Sienireissun jälkeen vähän pihapiirissä kävelyä, istutusten ihailua ja ruoan laittoa mummun kanssa  ja ulkoilua Unnan kanssa pitkin peltoja. Ihana nähdä jälleen, miten koira nauttii irtiolosta maalla :)







 

Illan tullen lähdimme vielä mökille, sillä haaveilin jääväni sinne yöksi. Verhojen laiton ja kaminan lämmityksen lomassa kävimme saunomassa ja söimme kiuasmakkarat illan pimetessä. Sorsanmetsästyksen alkaminen kuului satunnaisina laukauksina tyynellä järvellä. Illan kruunasi melkein täysi kuu, joka loi siltaa järven pintaan. Uskalsin kuin uskalsinkin jäädä Unnan kanssa mökille yöksi [olen viimeksi ollut yötä mökillä ehkä ihan lapsena]. Ja se on remontin jälkeen ihan huippu paikka olla! Yö meni rauhallisesti lukuunottamatta niemessä yöllä huutaneita joutsenia. Aamulla oli mukava herätä märän kuonon tökkiessä nenään..







Aamupalalle mummulaan ja melkein heti sitten metsään. Tarkoituksena oli käydä hakemassa muutama litra puolukoita [ovat vielä vähän raakoja osa, mutta pakko oli päästä metsään], jotta saisin niitä kotiin mukaan ja samalla tarkistaa viimevuotinen mustatorvisieniapaja. Kolme poimuria, viiden litran sanko ja Unnan maha täyttyivät alle puolessa tunnissa ja sieniäkin löytyi ihan runsaasti [ja hirvikärpäsiä oli ihan järkyttävän paljon, hyi!]. Unna söi koko ajan puolukoita niin, että imuroi suuhunsa kaikki eteen sattuvat puolukat. Ja sitten vielä aina jonkun kumartuessa mättäälle, Unna säntäsi samalla paikalle katsomaan, josko siellä apajat olisi paremmat. Röyhtäilystä päätellen oli.. Pihassa piti antaa Unnalle vähän piimää, että ei tulisi maha kipeäksi marjan syönnistä :) Marjoista piti tehdä heti rahkaa. Puolukkarahka on ihan parasta!








Marjametsään mennessä isoveljeni soitti ja kyseli olisimmeko halunneet Unnan kanssa lähteä kokeilemaan sorsanmetsästystä. Tai lähinnä katsomaan ymmärtääkö Unna sorsien päälle mitään. Ensin piti jännittää suostuuko Unna edes veneeseen. Mutta hyvin suostui! Reissun saldona yksi veljen ampuma sorsa, jota Unna laitettiin etsimään. Nenä koiralla kyllä toimii, mutta se arasteli aluksi riistan suuhun ottamista. Muutama harjoitusheitto ja nouto [yksi hyvä ja muut vähän sinne päin], muutama harjoitus, jossa Unna vain nosti sorsan vedestä minulle käteen. Ja sitten sorsan suolestus ja Unnalle herkkupala :) Muuten saldona hiiirveä määrä nähtyjä sorsia, ainakin viisi teertä ja kyyhkysiä. Litimärät vaatteet, väsynyt koira ja mukava kokemus. Unnan ura sorsakoirana voi olla epätodennäköinen, ainakin se vaatisi kovasti harjoittelua. Oma ura metsästäjänä on vasta alussa. Kiitos kuitenkin veljelle, että huoli meidät mukaan!



Tänäaamuna palasin sitten kaupunkiin ja kävin ihanan ystävän kanssa shoppailukierroksella Matkuksessa. Kiertelyn lomassa oli hyvää aikaa päivittää kuulumisia. Sitten Unnan kanssa lenkille ja valmistautumista illan treeneihin. Tänään vuorossa oli paljon tempoa muuttavia harjoituksia sekä puolikas kisarata, joka jokaisen piti suorittaa. Meillä muuten meni ihan hyvin, mutta Unna istuu edelleen vinossa ja muutamassa kohtaa kontakti katosi. Unnasta kyllä huomasi, että eilinen puolukkaretki ja sorsareissu väsytti vielä. Kentältä pois lähtiessä agilitykurssiemme ohjaaja [samainen, joka suositteli meille rallytokoa] bongasi meidät ja kyseli kuulumisia [ollaan vissiin jääty jostain syystä mieleen...]. Suositteli käyttämään Unnaa MH-luonnekuvauksessa, jotta saisimme tietoa, miten Unna reagoi asioihin ja miten sen kanssa olisi helpompi toimia. Tämä siis Unnan-kanssa-to-do- listalle heti steriloinnin ja kuulotutkimuksen jatkoksi...

Nyt syömään eilisiä mummun paistamia gluteenittomia lettuja iltapalaksi. Mukavaa loppuviikkoa ja vielä mukavampaa viikonloppua!


maanantai 19. elokuuta 2013

Kaislikossa suhisee ja kaurapellossa lorisee

Lähdettiin sunnuntaina töiden ja ruoan jälkeen ajelemaan autolla lähiseudulle, kun keli oli hyvä eikä muuta tekemistä keksitty.

Ensin lossilla Kallaveden toiselle puolelle, kyykkimistä kaurapellossa ja mutkatietä takaisin kotiin. Poistullessa piipahdettiin vielä katsomaan pimenevää Kuopiota Neulamäen näkötorniin.












Sunnuntaiajelut on mukavia, varsinkin jos sattuu olemaan hyvä keli. Ja mukava tutustua lähialueisiin siinä samalla.

Huomenna koiran kanssa kokka kohti mummulaa. Mukava päästä pitkästä aikaa käymään sielläkin. Jos vähän kävisi metsässä katselemassa olisiko puolukat jo kypsiä. Ja mökillä voisi olla yötä, kynttilänvalossa pelätä pimeää ja oksien rasahtelua. Sorsanmetsästyskin alkaa huomenna, mutta taitaa vieläkin jäädä meiltä Unnan kanssa väliin. Olisi kyllä mukavaa käydä kokeilemassa löytyisikö lintuja ja jos löytyisi, löytäisikö ne tien koiran suusta minulle vai koiran vatsaan :)

Kolme päivää vapaata, pari päivää töitä ja sitten alkaisi kesäloman viimeinen osuus. Mukavaa alkanutta viikkoa!

torstai 15. elokuuta 2013

Sateisia vapaapäiviä

Vapaat on viimeaikoina sattuneet keskelle viikkoa ja useimmiten vettä on tullut taivaan täydeltä. Tämä kyllä sopii minulle yllättävän hyvin, sillä olen saanut hyvällä omallatunnolla tuusailla kotona ja sisällä kaikkea sellaista, mitä ei muuten ehdi. Kuten pesemään pyykkiä. Miten voikaan olla niin ylitsepääsemättömän hankalaa ehtiä pestä pyykkiä normaalina arkipäivänä? Tai jos ehtii pestä, ne ei mahdu kuivamaan mihinkään. Tai sitten niitä ei vain muista ripustaa koneesta..

No, pyykätty on. Ilokseni huomasin, että kuvansiirtokalvoilla tehdyt tyynynpäälliset selvisivät pesusta ehjänä. Pesin ne kaiken varalta käsinpesuohjelmalla 30 asteessa. Mutta puhdasta tuli ja kuvat säilyivät hyvinä. Joten huoletta koneeseen tekstiilit vaan, oi te kuvansiirtokalvojuttuja saaneet ystäväni :) Vaatehuoneenkin sain jälleen siivottua. Kolme paperikassillista vaatetta joutui taas hävitysuhan alle. Kunhan on käyntiä äitin luona, saapi joku taas penkoa kasseja ja päättää, mitä menee myyntiin ja mitä lähtee muuten vain kiertoon tai matonkuteeksi. Kumma ettei noinkin täydestä vaatehuoneesta koskaan löydä mitään sopivaa vaatetta päälle :)


Sateisissa päivissä on sekin hyvää, että on aikaa laittaa ruokaa, kun ei viiletä ympäri kyliä. Ja illalla tulee pimeä nopeammin ja voi laittaa kynttilöitä palamaan.



 
Taas alkaa se hypetys kynttilöiden poltosta, viltin alla kirjan lukemisesta ja lenkeistä vesisateessa. Mutta ne vesisadelenkit on vaan jotenkin niin virkistäviä. Eikä ole turhaa ruuhkaa.. Tänään käytiin pitkästä aikaa metsälenkillä Unnan kanssa ja Unna sai juoksennella irti. Tämä oli pohjustuksena sille, että illalla oli taas vuorossa rallytokotreenit ja toivoin, että väsytystaktiikka toimisi. Unna niiiiiin nautti juoksemisesta ja uimisesta. Ja keppien syömisestä :)






Ja sitten nukkui kuin tukki kaksi tuntia ennen treenejä. Aamulla käytiin Unnan kanssa taas ihastelemassa hevosia. Tai minä ihastelin ja Unna lipoi huuliaan :)




Mutta sitten siihen rallytokoon. Tänään oli ihan sata kertaa parempi päivä kuin viimeksi. Otin Unnan jo mennessä kentän laidalle odottamaan ja ehdittiin suorittaa pikainen haistelukierros ennen treenien alkua. Ja kaikki sujui paremmin! Unna on edelleen todella hötky. Ihan liian nopea näin hitaalle käskyn antajalle. Jos ei käskyä tule sekunnin sadasosassa, ehtii Unna jo tehdä jotain muuta. Mutta kyltit taas suoritettiin ja vähän muutakin treeniä. Ensikerralla pitää harjoitella suorassa istumista. Käytännössä viikon ajan harjoitellaan istumista seinän vieressä niin, että Unnan on pakko istua suorassa seinän ja minun välissä. Tuo löysä perä kun meinaa ainaa kiepsahtaa sivulle ja sitten olen siitä mennyt vielä palkkaamaan vahingossa. Mutta nyt on hyvä mieli! :)

Loppukevennykseksi vielä kuva eiliseltä, pikkuveljen synttäreiltä. Herra synttärisankari päätti tempaista siskonsa uuden koulupenaalin jalkaan..


Hyvää loppuviikkoa kaikille!


P.S. Mitä sanotte blogin uudesta ilmeestä?

Keretti

Viime vuonna pikkuveljeni syntymäpäivillä kävimme tutustumassa Outokummun Vanhalla kaivoksella sen rakennuksiin ja kaivoksen torniin. Tuolloin tornissa katselin lähellä sijaitsevaa Keretin tornia ja päätin, että tuolla haluan joskus käydä.

Tänä vuonna synttärireissun aikana tulin maininneeksi, että siellä olisi kiva pistäytyä. Muutama puhelu ja kohti Kerettiä. Tornin juurella kintut tutisi ja mahassa alkoi vellomaan. Tuonneko sitä pitäisi mennä? 96 metriä. Tornin sisällä olo ei ainakaan helpottanut, kun näin millaista "portaikkoa" ylös pitäisi mennä. Oppaamme eli sisarusteni isän mukaan tornissa on jotakuinkin 338 porrasta, avonaista metalliporrasta. Huh huh! Toiminta kaivoksella on lopetettu 1989 ja jäljelle on jätetty vain kaivostorni ja sen vieressä oleva siilo.



Eikun letkan keulilla rappusiin ja rystysen valkoisena ylöspäin. Voitte vain kuvitella, että katsoinko alas missään vaiheessa?! EN! Tornin puolessa välissä meinasi iskeä paniikki, kun pysähdyttiin katselemaan tornimurskaamon jäljellä olevia laitteita ja rakennelmia. Kun hengitys alkoi tasaantumaan, hahmottui edessä lähes katedraalimainen tila. Upeaa!




Matka vain jatkui ylöspäin. Loppumatkassa jännitys meinasi viedä lopullisesti vallan, kun välitasanteet loppuivat ja metalliportaiden vieressä ammotti vain pelkkä kuilu. Viimeiset pari kerrosta kierreportaita ja Keretin konehuone oli saavutettu. Katossa roikkui valtavia vaijerikeriä, joilla malmia on nostettu torniin. Upeat maisemat [onneksi suljettujen ikkunoiden takana], ulkona uliseva tuuli ja Vanhan kaivoksen takaa näkyvä saderintama sai tajuamaan, miten korkealla sitä oikein ollaankaan. Alasmeno alkoi jo pikkuhiljaa jännittämään :)














Alaspäin mennessä vielä pysähdyn ylimmän kerroksen alla, jossa ihmeteltiin muun muassa tornin lipun vinssiä ja erikoista tarvikekaappia ja hymyilevää valokatkaisijaa...






Alasmeno alkoi hitaasti takaperin ja pidin katseen visusti edessäni seinässä. Jossain puolimatkan alapuolella uskalsin ensimmäisen kerran kurkistaa kuiluun. Ja olihan se aika pelottava! Loppu hyvin, kaikki hyvin. Pääsimme turvallisesti alas ja kävimme vielä katsomassa tornin alla olevaa 400 m syvää kuilua, josta suurin osa on tänäpäivänä täyttynyt vedellä. Lisäksi kävimme hissin vastapainon kuilussa katselemassa ylöspäin. Oli pimeää ja pölyistä. Lopuksi valokuvia itse tornista, sen verran korkea rakennelma on kyseessä, että ei mahtunut yhteen kuvaan koko torni. Käykää itse katsomassa!



Korkean paikan kammoiselle ihan mahtava kokemus, vaikka pelkäsin ehkä eniten tähän astisessa elämässäni!

P.S. Saa nähdä poikiiko tornissa käynti työtehtäviä asian tiimoilta...