torstai 27. kesäkuuta 2013

Talven varalle ja kesäpäivien mausteeksi

Ei, en ole ostanut Fifty Shades of Greyta iltojeni iloksi [vaikkakin sitä jo suunnittelin tässä loman aikana]. Vaan pistin vihdoin ja viimein pystyyn "yrttitarhan" parvekkeelle. Loman aikaisen aarteenetsintäreissun saldona löytynyt appelsiinilaatikko sai hoivaansa ruohosipulia, basilikaa, sitruunamelissaa, timjamia, rakuunaa ja rosmariinia. Arvatkaapa oliko hankala kaupassa miettiä kuusi yrttiä, jotka laatikkoon laitan. Kun ei normaalisti tule kamalasti käytettyä noita tuoreyrttejä.. pyörin heviosastolla sormi suussa ja kaivoin kyytiin ne, jotka tunnistin :) Kuitenkin jo eilen testasin rakuunaa ja rosmariinia grillatavan kanan marinadissa ja tuntui toimivan.. Toivottavasti tulee jatkossakin käytettyä ahkerasti uusia vihreitä kavereita. Myönnän, että alunperin halusin yrtit parvekkeelle puhtaasti ulkonäkösyistä :)





Tänä vuonna sain myös hyvissä ajoin hoidettua mansikat pakastimeen talven varalle. Viime vuonna odotin ja odotin, että hinta laskisi ja lopulta mansikat jäivät kokonaan ostamatta. Nyt maksoin niistä aika paljon, mutta ne olivat aivan taivaallisen hyviä ja tuoreita! Mutakakku saa talvella kaverikseen melbaa..



Ukkospäivän olin ajatellut käyttää huushollin siivoamiseen ja käsitöihin, mutta käsityöt jäivät tekemättä. Pyykkiä pyöri monta koneellista ja uppouduin hetkeksi lukemaan kirjaa parvekkeelle. Iltapäivästä lähdin rakkaan ystävän kanssa kaupungille syömään. Ukkosmyrskyä enteilevässä sateessa juoksentelimme ravintoloiden väliä ja uusi mekkoni teki pari kertaa marilynit. Oli mukava pitkästä aikaa nähdä taas ystävää, jonka kanssa joskus aikaisemmin näimme päivittäin.



Huomenna paluu arkeen ja töihin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti