Yksivuotias

Minun pieni mies täytti vuoden! Uskomatonta, miten aika rientää. Joka päivä mietin, että milloinka minusta alkaa tuntua sille, että handlaan tämän elämän lapsen kanssa, mutta vielä ei sitä päivää ole tullut. Herra kasvaa ja keksii uusia touhuja, joissa äiti ei meinaa pysyä mukana.

Vapun alla juhlittiin synttäreitä, joista minulla ei ole kovin paljoa kuvamateriaalia, koska porukkaa oli paljon ja hulinaa ja järjestelyä. Sankari loisti flunssasta huolimatta, kun yleisöä oli ympärillä jatkuvasti ja viihdytyspuoli toimi. Normaalia täytekakkua ei sankari vielä saanut, koska osa ruoka-aineista on meillä vielä tauolla. Omasta kakustakin suuhun meni lähinnä koristeena olleet marjat :)

Saatiin mahtavia lahjoja, joita Aapo (eli äiti) oli toivonut. Leluja, kirjoja, leikkiastioita, pelastusliivit kesää ajatellen, ikioma keittiöjakkara, jolla pääsee vähän osallistumaan touhuihin. Sankari oli juhlien jälkeen niin väsynyt, että nukkui ensimmäisen kokonaisen yönsä. Tätä iloa tosin ei kestänyt kovin kauaa. Ei vaadita kuin sellaiset rapiat 20 henkeä, jotta viihdytystaso täyttyy päivällä :) Odotellaan nyt kuumeisena (kirjaimellisesti), että saataisiin aika yksivuotisneuvolaan. Kaksi kertaa aika on jo peruuntunut. Ehkä kolmas kerta toden sanoo. Meillä oli myös aika valokuvaukseen, mutta viikonloppuna nousi kuume ja aika jouduttiin perumaan. Virallisia yksivuotiskuvia ei siis saatu. Täytyy yrittää tässä kevään tai alkukesän aikana saada jostain kuvausaika peruuntuneen tilalle.

Onnea rakas yksivuotias, maailman rakkain ja tärkein Aapo <3

~Suvi~

Lentäjänpojan vauvakutsut

Hei taas blogi! Eihän tuosta olekaan kuin puoli vuotta, kun ollaan viimeksi nähty. Arkirealiteetit vaan eivät ole oikein antaneet tälle touhulle aikaa. Kiva olisi kuitenkin välillä tehdä jotain ihan omaa, joten nyt taas yksi epätoivoinen yritys herättää blogi henkiin.

Maaliskuun loppupuolella juhlittiin vauvakutsuja, kun sukuun oli tulossa poika. Lentäjän pojaksi nimitetty sankari ehti syntyäkin jo ennen tämän postauksen tuloa, mutta laitetaanpa silti muutamia kuvia Marin ihanista juhlista.

Juhlissa oli tarjolla vaikka minkälaista herkkua, sillä olimme sopineet tuovamme tarjottavia nyyttäriperiaatteella. Pöytä notkui suolaista ja makeaa ja ihanasti oli otettu huomioon kaikkien ruokarajoitukset.

Syömisen lomaan juhlasankarin serkku, Paula, oli järjestänyt ohjelmaa. Oli muun muassa vauva-Aliasta, lapsuuskuvien arvausta ja ihana vihkonen, jossa oli tarinoita kaikista vieraista.

Aapo oli tulevan serkkupojan juhlissa mukana ja sirkusteli kyllä koko rahan edestä, kun oli paljon yleisöä. Uskomatonta, että vuosi sitten juhlittiin minun vauvakutsuja ja tuo pieni mies on nyt tuollainen touhupakkaus.

Kiitos kaikille juhlissa mukana olleille ja paljon onnea Marille, Villelle ja lentäjän pojalle! <3

~Suvi~

Puolivuotiskatsaus

Niinpä se vain on blogin kirjoittaminen jäänyt taas.. eikä kyllä ihme, kun miettii näitä kuluneita päiviä, viikkoja ja kuukausia.

Aapo täytti lokakuun lopussa puoli vuotta, tyrkkäsi sen kunniaksi tulemaan pari hammasta ja oppi viime viikolla ryömimään. Tässä on jo sellainen kombo, että äitiä hirvittää. Puoleen vuoteen on mahtunut kyllä uskomaton skaala erilaisia tunteita: rakkautta, onnea ja riemua, iloa ja huvitusta, epävarmuutta ja väsymystä, riittämättömyyttä ja helpotusta. Puoleen vuoteen on mahtunut lapsen syntymä, minulle täysin uuden elämänvaiheen opettelu poissa työelämästä ja paluu sosiaaliseen elämään [seurakunnan kerho Aapon kanssa], kun seinät alkoi tuntua liian pienelle pelkästään kotona. Yksien melko suurten hääjuhlien suunnittelu ja toteutus sukulaisten ja ystävien avustuksella. Koirat, joista on meinannut tulla rukkaset niin monta kertaa, että niillä pärjäisi loppuelämän ajan. Arjen aikataulut ja parisuhde.

Kävimme neljän kuukauden ikäisen Aapon kanssa yksityisellä lastenlääkärillä, kun itkuisuus ja runsas pulauttelu ei vaan ollut helpottanut ["Kyllä se sitten kolmen kuukauden jälkeen yleensä helpottaa"]. Tuolloin saimme ohjeistuksen aloittaa kiinteiden ruokien syömisen, sillä sen pitäisi auttaa.. lääkäri oli kuitenkin sitä mieltä, että tuo pulauttelu oli vielä normaalia eikä kyseessä olisi niinkään refluksitauti. Kiinteitä siis aloitettiin syömään ja melko hyvin ne maistuikin. Tämä ei kuitenkaan helpottanut arkea. Viiden kuukauden iässä käytiin uudelleen yksityisellä lastenlääkärillä, nyt eri lääkärillä kuin aiemmin. Saimme refluksidiagnoosin, pariksi kuukaudeksi lääkkeen ja kourallisen ohjeita ja rajoituksia, joilla voisimme saada pulauttelun kuriin. Nämä ohjeet apunamme meni kuukausi ja pikkumiehen olo alkoi korjaantua melko paljon. Tuntui hyvälle, että joku otti tosissaan, kun oli kuukausitolkulla hokenut, että musta tuntuu, että tää ei oo ihan normaalia. Välillä nukuttiin päivällä jopa neljä tuntia vaunuissa, viihdyttiin lattialla touhuilemassa ja itkuisuus ja pulauttelu väheni ainakin puolella aiemmasta. Tuntui lähes jo sellaiselle normaalille vauva-arjelle sen jatkuvan itkun, oksentamisen ja nukkumattomuuden rinnalla. Oli päiviä, jolloin pystyi laittamaan ruokaa tai katsomaan vaikka hetken telkkaria. Käytiin kuukauden päästä kontrollissa ja samoilla ohjeilla ohjeistettiin jatkamaan, kun tilanne oli parantunut merkittävästi.

Sitten tuli hampaat ja talvi! Huonoina päivinä sitä aina miettii päänsä puhki, mikä olon on aiheuttanut. Olenko syönyt jotain väärää, enkö ole laittanut lasta nukkumaan oikeaan aikaan, onkohan sillä nälkä?! Google laulaa ja epätoivo kasvaa.. Toissailtana nukahdin itse samalla, kun olin Aapoa nukuttamassa, oli sen verran veto pois hankalan päivän jälkeen. Heräsin ehkä tunnin kuluttua, laitoin lapsen omaan sänkyynsä ja tulin siivoamaan päivän touhujen jälkiä.

Mutta voi sitä riemua, kun herra oppi ryömimään! Pari kuukautta meni mahallaan ihmetellessä, hermostuessa, kun ei päässyt eteenpäin. Napa lattiassa, jalat ja kädet huitoi ilmassa. Ja sitten viime viikolla kaikki sattui kohdalleen ja eteenpäin. Maailma avartui kummasti ja viihtyvyys lisääntyi hetkeksi ihan huomattavasti. Ryömimisen lisäksi tällä hetkellä pop on vauvauinti. Viime viikolla päästiin jo vähän sukeltamaan. Kaikenlainen illistely, säikyttely ja kutittelu saa Aapon käkättämään ääneen. Se on maaaaaailman paras ääni! <3 Päivääkään en vaihtaisi pois tästä kuluneesta puolesta vuodesta, vaikka rankkaa on ollut. Niin rankkaa, että välillä itketään lapsen kanssa kilpaa. Mutta miten ihanaa on ollut seurata tuon pienen miehen kasvua, kaiken uuden oppimista ja kuinka ihanaa on illalla pötköttää sängyllä, kun pieni käsi hakeutuu äidin kaulalle ja hengitys tuhisee poskea vasten..

 Maailman rakkain pentu! <3

~Upsa~

Omalla pihalla

Edellisessä kirjoituksessa kerroin, että kasvimaa on tuottanut satoa huonosta hoidosta huolimatta. Laitettiin keväällä siis tuonne marjapuskien luokse kasvatuslaatikoita, niitä trukkilavojen kauluksia ja tilattiin niihin ökykallista promultaa. Ilmeisesti tämä investointi ja mullan rikastaminen vielä kompostilla oli hyvä ratkaisu, sillä satoa kasvimaalta on tullut, vaikka istutuksen jälkeen se jäikin aika oman onnensa nojaan.

Joskus keväällä haaveilin, että jospa vauva olisi hyväuninen ja nukkuisi vaunuissa päiväunia, jotta saisin touhuta ulkona ja kasvimaalla. No, tämä skenaario on toteutunut vasta tällä viikolla, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Kesällä keräsin herukoita Aapo rintarepussa ja illalla, kun herra oli saatu unille, juoksin laittamaan harsoja paikalleen penkkien päälle. Porkkanatkin harvensin vasta ihan muutama viikko sitten, mutta taitaa tuolta silti satoa tulla.

Kurpitsat on kerätty saunaan pakkasen suojaan, sekä kesäkurpitsa että perinteinen oranssi kurpitsa tuottivat hyvin satoa, koristekurpitsasta puhumattakaan. Porkkanat ja mustajuuret on vielä maassa. Pihalla kukki kesällä kauniisti syreeni, pihlaja ja pioni. Lisäksi teimme kukkapenkin, jonne sain istutettua keväällä saamani äitienpäiväruusut. Ehkä ensikesänä hienoille Hai-saappaille on muutakin käyttöä kuin koiran tyynynä toimiminen ja ehkäpä ensikesänä kasvimaalla apuna häärii tuo pieni mies jo oman lapionsa kanssa :)

~Upsa~

Hääjuhla

Hei taas täältä vauvaelämän syövereistä. Onhan tuosta edellisestä julkaisusta kulunut aikaa kaksi kuukautta jo :) Nyt kuitenkin hetkinen aikaa itselle ja blogin kimppuun.

Heinäkuun viimeinen lauantai juhlimme hääjuhlaamme sukulaisten ja ystävien parissa täällä Koivusaaressa, kyläyhdistyksen tiloissa Riihirannassa. Paikalla oli noin 60 henkeä, tiukasti rajattu porukka läheisimpiä. Keli oli kuin morsian [ehe ehe], sillä päivällä aurinko porotti niin, että avioliiton siunaamisen aikana nahka sai uuden värin ja myöhään illalla ukkonen paukkui.

Juhlien järjestelyssä saimme apua kaikilta sukulaisilta ja vierailta ja ilman heidän apuaan juhlat olisivat varmasti jääneet juhlimatta. Isäni puolisoineen valmisti ruoat toiveideni mukaan, ystävä, anoppi ja mummo leipoivat. Ohjelmaa häihin saimme musikaalisilta vierailta ja siivouksessa apuna hääri iso joukko vielä seuraavana päivänäkin. Valokuvatkin juhlista ovat vieraiden käsialaa. Mekko on teetetty minulle Riikan kotiompelimossa. Iso kiitos vielä kaikille avusta!

Juhlapäivä alkoi valokuvauksella, kun valokuvaaja Iita Sillanpää kävi ottamassa viralliset potretit pihassamme. Kuvauksen jälkeen siirryimme juhlapaikalle muutaman kilometrin päähän, jossa ensin oli avioliiton siunaaminen. Tämän jälkeen appeni piti puheen ja siirryimme syömään. Välillä seurusteltiin [podettiin nestehukkaa, migreeniä ja syötettiin vauvaa], kahviteltiin, otettiin Photobooth-pisteellä kuvia, paljuiltiin ja saunottiin. Perinteitä mukana oli kimpun ja sukkanauhan heitto sekä kakun leikkaus.

Lopuksi vielä muutama virallinen kuva. Kuvia lisää löytyy Iitan sivuilta. Olen todella tyytyväinen kuviin ja onnellinen siitä, että omassa pihassa voi tällaisia kuvia saada.

Kiitos kaikille mukana olleille, juhla oli ikimuistoinen! <3

~Upsa~

PS. Kamalasti olisi kaikkia kuulumisia,  mutta niiden aika on sitten joku toinen kerta. Nyt pikapäivityksenä: Kesällä juhlittiin myös toisia häitä Imatralla. Aapo on ensiviikolla 5 kk ja nukkui tänään 3,5h päiväunet [historiallista!]. Kesäinen kasvimaa tuotti hyvän sadon ilman hoitoakin. 

Palataan asiaan ehkä ensi keskiviikkona. Keskiviikko on isin ja Aapon yhteinen päivä ja äiti saa huilata :)

Poikani Aapo

Poikamme sai nimen 18. kesäkuuta perinteisissä ristiäisissä. Paikalla oli papin lisäksi meidän kummankin lähimmät sukulaiset, siis vanhemmat, isovanhemmat ja sisarukset sekä kummit. Juhlat olivat mukavat ja hulinaa riitti, sillä tarjottavat, siivoukset ja koko päivä vietiin läpi talkooporukalla. Yksin juhlien järjestäminen olisi ollut aivan mahdottomuus, sillä pelkän täytekakun tekoon meni päivä tuon pienen sylitakiaisen kanssa. Kuvia en juhlista julkaise kovinkaan paljon, sillä haluan pitää ne oman perheen kansioissa.

Poikamme sai nimekseen Aapo Armas Antero.

~Upsa~

Täällä ollaan, koko perhe!

Hieman on aikaa vierähtänyt edellisestä kirjoituksesta :) Melkein kolme kuukautta! Hurjasti kaikkea on tapahtunut, joten en ole kertakaikkiaan ehtinyt päivittämään blogia. Tai jaksanut. Tai viitsinyt.

Suurin tapahtumista on tietenkin poikamme syntymä. Laskettu aika oli 3.5, mutta poika päätti ottaa hieman ennakkoa ja syntyi 28.4. klo 8.15 aamulla. Olin ollut sairaalassa tarkkailussa jo melkein kaksi vuorokautta ennen h-hetkeä ja alkoi jo tuntua siltä, että lapsi ei koskaan ole tulossa ulos. Loppuviimein kaikki tapahtui nopeasti ja saimme pojan luoksemme mahan ulkopuolelle :) Poika painoi 3510g ja mittauksissa pari päivää myöhemmin pituutta oli 50cm. Taisi olla vappuaatto, kun pääsimme kotiin.

Vauva-arjen lisäksi tässä välissä on ehditty pitää ristiäiset, joista teen sitten joskus oman juttunsa. Ilman sukulaisten apua olisi jääneet nekin kahvit varmaan juomatta, joten kiitos vielä kaikille auttaville käsille. Ristiäisistä kun oltiin selvitty, alkoi armoton hääjuhlan suunnittelu. Näitä juhlia vielä odotellaan. Polttarit oli viime viikonloppuna ja niistä on ehkä juuri ja juuri jo toivuttu :)

Yritän pikkuhiljaa saada tätä aikajanaa kiinni, jotta kuvatulva ei kävisi ylivoimaiseksi käsitellä noiden 15 minuuttia kestävien päikkäreiden aikana.. täältä vauvalandiasta tähän tällä kertaa.

~Upsa~

Ps. Vaatisi vissiin tuo banneri taas päivitystä :)