maanantai 7. joulukuuta 2015

Jos en kokisi pelkoa tai häpeää...

Terveiset flunssan kourista. Eilinen itsenäisyyspäivä meni metsälenkkiä lukuunottamatta lepäillessä ja silti tänäaamuna flunssa sai yliotteen. Kävin aamusta särkylääkkeen voimalla kylällä jouluostoksilla, mutta muuten päivä onkin mennyt kotona lojuessa. Tylsää ja masentavaa, kun ei jaksa tehdä mitään. Päässä miljoona ajatusta ja ideaa, joulua ja muuten vaan tätä oman kodin laittoa, logon suunnittelua miehen yritykselle.. Jos jaksaisi edes ruokaa tehdä [ja jos olisi siihen jotain tarvikkeita].

Nuutuneena kaivelin tietokoneen vieressä lojuneen Voimauttavat kysymykset -korttipakan käteeni. Jospa tuolta löytyisi jotain voimauttavaa tähän hetkeen.. Kortissa luki:


Mitä tekisin nyt? Häpeää tunnen hyvin harvoin. Silloin, kun olen kiukutellut miehelle turhaan. Tai silloin, kun olen räyhännyt koirille, vaikka he eivät ymmärrä syytä. Yritän nykään toimia elämässäni niin, että ei tarvitse hävetä, ainakaan omasta puolesta. Mutta pelko.. se rajoittaa tekemistä ja olemista huomattavasti enemmän. 

Jos en pelkäisi taloudellista epävarmuutta ja itsensä loppuun polttamista, alkaisin yrittäjäksi. Remontoisin tuon meidän pihassa olevan hirsitalon työhuoneeksi ja myymäläksi. Tekisin käsitöitä, leivonnaisia ja kaikkea, mikä milloinkin tuntuisi kivalle, kotoilisin ammatikseni. Järjestäisin koiratapaamia ja perustaisin kotieläinpihan :)

Jos en pelkäisi menettämistä, hehkuttaisin sitä kaikkea mitä minulla on. Kaikkia elämässäni olevia ihmisiä, tätä kotia, noita karvaisia kavereita.

Ja vaikka pelkään, nautin silti näistä hetkistä. Hiljaa mielessäni ja joskus näin ääneenkin. Haaveilusta oman yrityksen parissa. Siitä, että saan joskus olla oman elämäni olgatemonen tai anuharkki. Eläimistä ja lapsista. Naimisiinmenosta ja tuosta omasta miehestä. En olisi tässä pisteessä nyt, jos olisin pelännyt liikaa. Niin moni haave on jo käynyt toteen, joten miksei sitten jatkossa nämä loputkin?

Tämähän oli oikein voimauttavaa :)

Nyt on hyvä näin, flussasta huolimatta!

~Upsa~





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti