perjantai 21. maaliskuuta 2014

Viikon kuulumisia

Pikainen päivitys tästä viikosta. Muutaman tunnin päästä olisi lähtö kohti kotikontuja, jossa viikonloppu on tarkoitus viettää ihanaisten naisten ja naisten miesten kanssa :) Ulkona vallitseva myräkkä on katkonut sähköjä sielläpäin, mutta toivotaan, että pärjätään.. Mukava päästä hölisemään tyttöjen kanssa pitkästä aikaa. Toivottavasti maha [ja pää] ei pilaa tätä reissua..

Uusi lukujärjetys on aiheuttanut hieman ajankäytöllisiä ongelmia. Koulupäivät kestävät joko 2 tai 4 tuntia. Ihan naurettavaa touhua! Varsinkin, kun illalla on sitten töihin meno ja joutuisi odottelemaan tuntikausia koululla.. tai ajamaan 60 kilometriä ylimääräistä, jos haluaa käydä välillä kotona. Ja haasteellista ilmoittaa koulun keittäjälle, että milloin on syömässä ja milloin ei. Onneksi koululla on salaattilinjastossa yleensä jotain syötävää..


Kotona en ole ruokaa ehtinyt koko viikkona laittaa. Onneksi täällä on ollut makaronilaatikkoa ja muuta ruokaa odottamassa.. Aamupalatarvikkeiden ollessa vähissä, tein rahkasta yksi aamu pirtelön. Rahkaa, maitoa, mansikoita, macaa, pellarouhetta ja suklaamassaa.. niin ja ripaus sokeria, sillä suklaamassa on täysin 100% jauhettua kaakaopapua.


Tiistaina ehdin yhden tuollaisen typerän koulupäivän jälkeen ulkoilemaan koirien kanssa ennen töihin menoa. Aurinko paistoi ja ulkona oli mukavan keväinen ilma. Jaksoi lähteä illaksi töihin, kun oli ulkoillut ja sen jälkeen ottanut pienet päiväunet.



Unnan kanssa päästiin eilen vihdoin ja viimein takaisin treeneihin. Ja eihän se nyt taas sitten mennyt ihan toivotulla tavalla. Unna kyllä oli hienosti, vaikka tehtiin sille testi. Unna odotti edessäni katsekontaktissa ja muut ryhmäläiset yrittivät häiritä Unnaa kutsumalla, juoksemalla ja muilla keinoilla. Unna kuitenkin hienosti pysyi paikoillaan [ja vahtasi kädessäni ollutta namia]. Kuitenkin tämän jälkeen minulle iski kamalan huono olo, mahaan alkoi koskea ja oksetti. Lähdettiin sitten puolen tunnin treenien jälkeen kotiin :( Ensi viikolla parempi onni..

Unna on aina enemmän ja vähemmän keittiöhommissa apulaisena. Jos sattuisi vaikka maistiaisia tippumaan. Tässä naama [ja selkä] jälleen kerran tuhannen rahkassa..


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti