Koulussa on pakerrettu edelleen tulevaisuusasioiden kanssa. Onneksi välillä pääsee hengähtämään (tai no, ihan täyttä työtä, verta ja hikeä se kyllä on) kuvallisten aineiden parissa. Viikon kuvasaldo onkin niukka ja käsittelee lähinnä tätä koulun visuaalista puolta. Töissä mielenkiintoisia koulutuksia ja kampanjahulinaa.
Hulinaa kerrakseen. Unna kävi tänään tikinpoistossa. Hienosti sanoivat haavan parantuneen ja päästiin vihdoin ja viimein tötteröstä eroon. Neiti on nukkunut koko illan nenä omassa pyllyssään kiinni, ihan varmaan vaan siitä ilosta, että sinne taas ylettää :) Ja minä olen siivonnut, siivonnut ja siivonnut. Muuttanut Unnan residenssin olohuoneen puolelle, imuroinut ja pyyhkinyt pölyjä ja vaihtanut lakanat. Ei enää koiran hajua makkarissa! Kovia kokenut tötterö muutti Ajokoiran päähän.
Siivoamiseen on kyllä toinenkin syy. Nimittäin asuntonäyttö huomenna. Joutunee vissiin päivittämään tuon Polulla kulkijan piakkoin uuteen uskoon. Polku kulkee ehkä hieman lähemmäksi metsää. Kaksio vaihtuu marraskuun alussa kolmioon, paikkakunta parikymmentä kilometriä pohjoiseen ja kanssamme asuu jatkossa myöskin muru ja Niila :) Sisustuskuvia tuskin tulee kovin paljoa laitettua enää tästä asunnosta, kunhan pahvilaatikot valtaavat piakkoin nurkat. Mutta jatkossa on enemmän neliöitä, joita voi täyttää kaikella ihanalla [
Täältä tähän, uudet tuulet puhaltaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti