tiistai 19. helmikuuta 2013

Ystävyyttä

Viime viikolla oli ystävänpäivä. Sitä tuli tietenkin juhlistettua vähän, ensin varaslähdöllä kaverin kanssa, sitten torstaina murun kanssa ja lopuksi tyttöjen kanssa hummaillessa. Ja tietenkin selvittämällä, mitä Unna tykkää "pikkuveljestä" :)

Hypätään kuvasaldossa ja asiassa kuitenkin tuohon viikonlopun osuuteen.. Torstaina ajelin viemään Unnan hoitoon ja perjantaina sitten Viitasaarelle, josta lähdimme porukalla kohti eteläistä Suomea. Matkalla pysähdyimme muun muassa Vuohelan Herkkupuodissa, joka vaikutti mukavalle paikalle. Kun viimeinen kyytiläinen oli noukittu kyytiin, alkoi matka tosissaan. Pikareissu Selloon (joka on muuten meikäläisen mielestä iiihan liian iso paikka) ja sieltä sitten iltapalalle majoituspaikkaamme. Iltapalan jälkeen sitten ryhmärämä kohti Helsinkiä ja PMMP:n keikkaa. Keikalla meinasi mennä hermot ja järki yhden ei-niin-fiksun tyypin takia.. Mutta keikka oli loistava ja tyylilleen uskollisesti hieman psykedeelinen.






Keikan jälkeen takaisin kämpille ja höpöttelyä aamuyölle saakka. Lauantaina käytiin vähän shoppailemassa (tai tytöt kävi ja minä yritin parhaani mukaan rahattomana sluibailla mukana) ja kokkailtiin terveellistä ja herkullista ruokaa.



Sunnuntaina ennen kotiinlähtöä lähdettiin jälleen Helsinkiin ja Ravintola Kiilaan. Kävin elämäni ensimmäistä kertaa brunssilla ja tykkäsin! Vähän harmitti, kun ei jaksanut syödä niin paljon kuin olisi halunnut.. älysin kuitenkin kerrankin olla ahtamatta itseäni pahoinvoinnin partaalle ja nautin oikeasti olostani syönnin jälkeen.







Herkuttelun jälkeen piiitkä kotimatka. Pysähdyimme Heinolassa Lähiruokatori Heilassa, on muuten ihana paikka sekin! Ja iltamyöhällä reissusta rähjääntyneenä takaisin. Nukkumaan äkkiä! Maanantaina oli nimittäin aika käydä hakemassa pentu, tuo minun viikonloppulapsi. Olipa aika jännää, vaikka koira ei minun omani olekaan. Nuori herra, Niila, matkasi reipaasti uuteen kotiinsa, jossa Unna odotti. Esittely sujui paremmin kuin olin odottanut (eli kuvittelin, että Unna syö pennun samantien), vaikkakin Unna oli hieman liian innokas ja pentu luuli Unnaa äidikseen :) Mutta tästä se lähtee!



Kouluviikko on ihan hp taas.. tunteja peruttu lähes joka päivä. Tai kivahan se on, että on vapaata, mutta.. Tänään kävin tilaamassa piirtopöydän ja blogia kirjoitan jo uudella koneella. Rahat on loppu, mutta nyt on ainakin laitteet kunnossa!

PS. Se niistä lyhyistä päivityksistä :)

1 kommentti:

  1. Sulla on ollu kyllä iiiihana viikonloppu! ja tuo Niila! awww <3 tekis mieli pussailla sitä.

    VastaaPoista