Polku metsään: Season 27

Perjantaina alkoi taas uusi kausi tässä huonosti käsikirjoitetussa sarjassa nimeltä elämä. Syntymäpäivien aikaan iskee aina hetkellinen ikäkriisi, jolloin miettii liikaa sitä mitä ei ole saanut aikaiseksi. Pitäisi ehkä enemmänkin miettiä sitä, mitä kaikkea vielä ehtii tekemään ja aloittaa sen toteuttaminen tänään. Eilen illalla kuulin tuttavan kertomana koskettavan tositarinan siitä, mihin voi päästä, jos vain haluaa, oli lähtökohdat minkälaiset hyvänsä. Ja mitä kaikkea hyvää sitä voi ympärilleen jakaa niille ihmisille, joista välittää...

Perjantaiaamuna päätin kapinoida sitä vastaan, että mittari näyttää jo 27 ikävuotta. Vetäisin jalkaan kloriittivalkaistut pillifarkut ja valkoiset kangasmaiharit (kiitti äiti!), höystin tämän komeuden vielä ZZ Topin miesten t-paidalla. Pakkasin koululaukkuun 900g irtokarkkeja ja lauloin autossa Nirvanan Come As You Are -biisiä. Painelin liiketoiminnan tunnille ja tunnilla lakkasin kynnet sähkönsiniksi. Seuraavalla tunnilla kikatin sokerihumalassa luokkakavereiden kanssa antiikin Rooman taiteelle. Sokerihumala muuttuu kuitenkin jossain vaiheessa laskuksi. Mutta olenpahan aina 17v.

Illalla kävin ystäväni kanssa Kynsi- ja KauneusStudio Charisman avajaisissa. En ole mikään kauneuspalveluiden suurkuluttaja, mutta paikka vaikutti erittäin mukavalle. Minut yllätettiin käsien parafiinihoidolla, joka on muuten melko mielenkiintoinen operaatio. Normaalisti ahvenen kylkiä muistuttavat käteni olivat kuitenkin käsittelyn jälkeen ihanan pehmeät.

Muotoilijan kurpitsalyhty, veitsi pysyy kädessä :)

Illanistujaistunnelmia

Uusi ihana pipo!

Jotain oli tarjolla


Ja aamulla maistui pekoni

Yllä olevissa kuvissa hieman tunnelmia lauantailta, jolloin juhlistimme minun ja kaverini syntymäpäiviä tyttöjen illalla. Kurpitsapiirakan, juustojen ja kuohujuoman jälkeen piti lähteä kaupungille räntäsateeseen. Oli kuitenkin mukava pitkästä aikaa päästä tanssimaan..

Tällä viikolla kelit ovat vaihdelleet vesisateesta reiluun viiteen pakkasasteeseen ja aurinkoiseen lumikeliin. Yhtenä aamuna aamulenkillä olo oli kuin kevättalven auringossa. Loska ja harmaus saisi jo väistyä ja lunta tulla ihan oikeasti. Voisi aloittaa sen naisellisen haaveilun moottorikelkasta ja hiihtopummin elämästä Lapissa.


Enemmän tällaisia aamuja, jooko?

Routakoira

Asiasta kukkaruukkuun.. istuin yksi päivä koulumme vessassa (joo joo, yök!) ja huomasin lattialla seinästä irronneen laatan. Joku innovatiivinen muotoilunopiskelija oli piirtänyt laattaan kuvion piristämään muitakin vessassa kävijöitä. Ihanaa tehdä taidetta siitä, että oppilaitoksemme on rapistumassa ja laatat tippuu seinistä! Suunnitteillahan on jossain vaiheessa yhdistää kaikki ko. ammattikorkeakoulun koulutusalat samalle kampukselle. Tällöin toki on helpompaa järjestää esimerkiksi opiskelijapalvelut saman katon alle. Kuitenkin nykyinen kylmä ja kolea, mutta persoonallinen miljöö on ollut sopiva paikka luovan alan koulutukselle. Kampus taitaa kuitenkin toteutua vasta oman mahdollisen valmistumiseni jälkeen..


Rappiotaidetta

Kävin lauantaina suurella hautausmaalla katselemassa valtavaa kynttilämerta ja viemässä Alli-mummulle kynttilän muualle haudattujen muistomerkille. Tuo näky herkistää joka ikinen kerta, kun hautausmaalle menee pyhäinpäivän tai joulun aikaan. Siellä on haudattuna paljon ihmisiä, joita on rakastettu ja joita kaivataan. Tai ainakin tottumuksesta viedään kerran vuodessa kynttilä. Muistomerkki loistaa hautausmaan keskellä ja sinne on helppo suunnistaa. Eilen ilman täytti sihinä, kun kuumien hautakynttilöiden päälle satoi räntää.. Muistomerkillä en viitsinyt valokuvata, etten häiritse siellä läheisiään muistelevia ihmisiä. Muualla kameran kanssa kehtasi paremmin liikkua..