sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Halloween ja lumihuveja

Viikonloppu meni vieraillessa Halloween-teemaisissa tupareissa. Lakanapuvun Miss Molly the Murderille sain kuin sainkin valmiiksi ja tekoverenkin käyttö onnistui hyvin. Saatoin ehkä jopa hieman riehaantua sen laittamisen kanssa. Lopputulos oli mielestäni varsin onnistunut, vaikkakin loppuillasta minua luultiin paikallisessa baarissa polttarisankariksi :) Tunnelma, miljöö ja tarjoilu oli erittäin onnistuneet. Enemmän tällaisia kinkereitä!
Hrrr... Mustan lesken luolassa.

Illan emännälle, Mustalle leskelle tekemäni korvikset

"Hello, meet the real me.."

Tarjoilut oli kohdillaan

Tupareista suuntasin tänään sitten maalle, jossa Unna sai hetken aikaa nauttia ihanasta valkoisesta aineesta, lumesta. Täällä kaupungissa sitä ei ole vielä näkynyt. Neitille iski muutaman kerran mieletön hepuli ja perunapelto sai kyytiä hepulikohtauksen aikana. Lumi lenti! Ihana katsoa, miten koira nauttii olostaan, kun saa olla irti ja leikkiä omistajansa kanssa. Tulee liian harvoin leikittyä yhdessä...

Tuota.. öö...

Tättärää!

Bätmäääään....

Ja lopuksi perinteinen pönötyskuva

Halloween jatkuu pienimuotoisesti ehkä ensiviikonloppuna, jos jaksan synttäreitäni teeman mukaisesti juhlistaa. Haluaisin leipoa kurpitsapiirakkaa. Ja jokavuotinen perinne on suurella hautausmaalla käynti, sillä se on pyhäinpäivän aikaan uskomattoman kaunis paikka.

Ihanaa viikkoa kaikille!

2 kommenttia:

  1. Ihana Unna!! <3 voi kun päästäisiin pian yhdessä mökille!! Mutta tuo sinun asu... apua. Siis ihan hirveen näkönen oot :D

    VastaaPoista
  2. Unna on ihana! Ja siitä nauttii koiran kanssa olosta ihan eri tavalla tuolla maalla.. Asukommentin otan edelleen kohteliaisuutena :)

    VastaaPoista