torstai 21. elokuuta 2014

Sorsastuskauden aloitus

Viime vuotiseen tapaan teki mieli lähteä Unnan kanssa katselemaan lintuja. Vuosi sitten oltiin aloituspäivää seuraavana iltana liikenteessä veljen kanssa, nyt päästiin jo heti aloituspäivänä liikenteeseen, minä koiran ja miehet aseiden kanssa.

Lähdimme lammelle joskus kuuden jälkeen ja kiersimme lampea pari tuntia ympäri. Ei sorsan sorsaa, mutta maisemat ja suopursujen tuhti tuoksu kyllä tyynnytti mieltä. Unna sai juosta yli kaksi tuntia irtaallaan, välillä hakien vedenrajassa, välillä syöden joutsenen kakkaa pitkin rantoja. Näytti koirakin nauttivan!

Viimeisen vartin aikana alkoi ilta pimetä ja odottelimme josko läheiseltä lammelta olisi joku paukauttanut parven ilmaan, alkoi olla iltalennon aika. Yhtäkkiä selän takaa, aivan toisesta suunnasta kuin olimme odottaneet, lensi noin kahdeksan linnun  parvi.  Linnut pienen lenkin tehtyää kaarsivat kuitenkin toiselle lammelle.. ainakin sieltä kuuluneista laukauksista päätellen.

Iltalento olisi ollut parhaillaan alkamassa, mutta lähdimme kuitenkin jo makkaranpaistoon, sillä aamulla murua kutsui töihin lähtö. Laukauksia alkoi kuulumaan tuon jälkeen tiuhempaan..

Ei kuitenkaan mikään turha reissu! Ja jospa sitä vielä tälle syksylle pääsisi toisenkin kerran lintuja katselemaan..






 Vielä ensiviikko lomaillen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti