sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Kirkonmenoja ja WÖYHötystä!

Arvatkaapa, mitä viikonloppuna tapahtui? No, oli kiire. Üllätüs!

Perjantaina hyydyin töiden jälkeen jo ennen Suomi-Venäjä - pelin loppua ja lauantaiaamuna oli tiedossa kohtalaisen aikainen herätys ja laittautuminen hääjuhlaan. Itse en morsiusparia juurikaan tuntenut, mutta sain kutsun seuralaiseksi. Mukavat pienet häät ja kelikin parani iltaa kohti! Emme saaneet koirille [btw, Unnalla alkoi sitten ne juoksut] hoitajaa tuolle päivälle, joten jouduimme poistumaan juhlista juuri, kun paras meno oli alkamassa. Yritin ikuistaa juhlalookkiani, mutta eihän siitä mitään tullut [kuten kuvasta näkyy, koiria homma kiinnosti myös ja toiseksi, minusta ei vaan saa ihmiskuvia, jos tiedän, että minua kuvataan].



Koiran pissityksen jälkeen päätimme sitten kurvata salamana Henkkaan, jossa olisi keikalla Hyyrysten veljesten WÖYH! Kannatti lähteä, vaikka väsytti. Uskomattoman hyvä ja hauska keikka, musiikkia, joka saa väkisin suupielet ylöspäin!



Harmittaa vähän, että en päässyt juhlistamaan äitienpäivää äitin tai mummun luokse, mutta aikataulut eivät tällä kertaa olisi mitenkään antaneet periksi. Kouluhommia on väännettävä tänään niska limassa ja vähän kotihommia ja urheiluakin pitäisi ehtiä. Joten tällä kertaa tähän!

WÖYH!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti