torstai 9. elokuuta 2012

Metsää ja metallia

Olen pahoillani, että blogin päivittämisessä on ollut aika pitkä tauko. Aihe on ollut hautumassa, mutta viimeaikaiset kiireet (kyllä, minulla taitaa olla jopa elämää välillä! :) ) ovat pitkittäneet tekstin loppuun saattamista. Tässäpä kuitenkin tällä kertaa aiheesta:

Kaksi henkireikää. Metsää ja metallia. 

Metsä on ollut minulle aina erityinen paikka. Lapsuuteni ja nuoruuteni asuin maalla, jossa metsää oli joka puolella ympärillä. Pienestä pitäen metsässä liikuttiin paljon ja jo tuolloin opittiin, miten metsässä kuuluu olla ja miten sitä tulee kunnioittaa. Olen toisaalta erittäin onnellinen, että olen kasvanut maalla ja metsän siimeksessä. Lapsena metsä tarjosi uskomattoman maailman erilaisten leikkien muodossa. Metsässä on juostu poikien kanssa puisten rynnäkkökivärien kanssa, rakennettu majoja ja kasvatettu kaloja (no, purossa varsinaisesti..), leikitty hevosia ja satuolentoja. Teininä metsässä on itketty, huudettu ja raivottu, kun maailman on tuntunut liian isolle käsitellä. Metsässä on sienestetty, marjastettu ja seurattu eläinten elämää. Metsää on tullut myös istutettua. Nykyään metsässä olosta nautiskellaan Unnan kanssa, rauhoitutaan ja ajatellaan asioita. Ja pelätään...

Puolukassa mummon kanssa syksyllä 2011
Sadekaan ei haitannut puolukkaretkeä
Matkalta löytyi mustia torvisieniä

Sienikansaa sammalmetsässä
On jotenkin koomista, miten paljon ikänsä metsässä liikkunut voi siellä välillä pelätä. Pelko ei liity itse metsään vaan siihen eläimistä mahtavimpaan, karhuun. En ole koskaan tavannut karhua luonnossa. Silti lähes joka kerta metsään mennessä takaraivossa kolkuttaa pelko: "Entä jos se tällä kertaa sattuu samalla polulle?". Ilmeisesti kaupungissa asuessa on vieraantunut metsästä ja unohtanut todennäköisyyslaskennan. Ja unohtanut sen, että luultavimmin karhu on kuullut tuloni ja kaikonnut maisemista ennenkuin olen ehtinyt edes astua metsään. En tiedä oliko se karhupelon syy vai seuraus, että jossain vaiheessa pakenin yö toisensa jälkeen karhuja unissani. Muun muassa tästä syystä kannan nyt karhua aina mukanani...

Nykyään ehtii ja pystyy olemaan liian vähän luonnossa ja metsässä. Lähin kosketus metsään viikottain on se, kun pääsee Unnan kanssa lenkille jonnekin Neulamäen metsiin. On jotenkin syyllinen olo ja korvissa alkaa soida Jouni Hynysen Mies katoaa runon säkeet:

Käsitykseni syvällisyydestä
täyttyy silloin kun käyn koiran kanssa luonnossa
viidentoista minuutin lenkillä...

Onhan se toki onni asua savolaisessa kaupungissa, joka on metsien ympäröimä. Huonomminkin voisi olla. Mutta hyvin hoidetut lenkkipolut, maailman omistavat pyöräilijät (anteeksi vaan kaikille!) ja liikenteen ääni, olit missä hyvänsä, syövät uskottavuutta luonnon helmassa olemisesta. Varmaa on, että niille poluille ei eksy eikä karhuja tule vastaan, valitettavasti.

Jotain hyvää kaupungissa asumisessa on kuitenkin on, nimittäin kaupungin livemusiikkitarjonta. Paras paikka uskomattomiin keikkakokemuksiin on Henry's Pub Kuopion keskustassa. Lähes keikka kuin keikka on siellä kokemus, vaikka paikka itsessään on pieni ja pimeä. Tunnelma keikoilla on kuitenkin uskomattoman intiimi ja hyvä! Metallimusiikki eri muodoissaan on erityisen lähellä sydäntä. Tälläkin hetkellä koneella soi Sentencedin tuotantoa. Metallimusiikki käy mihin mielentilaan tai tilanteeseen vain. Sen uskomattoman hienot melodiat jaksavat hämmentää ja ihastuttaa sekä saavat ihon parhaimmillaan kananlihalle. Se saa nauramaan ja itkemään.
Yhden Top3-keikan jälkeen, minä ja Sparzanzan laulaja Fredrik Weileby

Pääsin pari viikkoa sitten nauttimaan metallista isoilla annoksilla, kun kävin Rockcock-festareilla Väinölänniemellä. Keikat festareilla ovat vähemmän mukaansatempaavia kuin ahtaat klubikeikat, mutta vastapainona yhtenä iltana pääsee näkemään useamman hyvän bändin. Perjantai-iltana setin osaltani aloitti Tarot, johon rakastuin vuosia sitten palavasti. Mitä suurimmassa määrin tämä on Hietalan Marcon ansiota. Ehkä lahjakkaimpia suomalaisia (tai miksei kaiken kaikkiaan) muusikkoja. Viikonloppuun kuului myös Stam1na, Sparzanza, Viikate ja Kotiteollisuus sekä Nightwish. Puolella korvalla tuli seurattua myös Korpiklaanin, Metsätöllin ja Mikko Herrasen keikkaa. Festariviikonloppu sisälsi myös muuta mukavaa ohjelmaa(kiitos äiti!), joista tunnelmia kuvien muodossa.

Metsää, metallia ja MUIKKUJA!

Jokseenkin nautinnollista
Tarot <3

Sparzanza toi kesän tullessaan
Joskus rokki vie mennessään ja silloin sattuu (ja tapahtuu)

Sitten hetki parannellaan...

... ja taas mennään
Nightwishin keikan järjestelyt eivät olleet ne onnistuneimmat, mutta hienosti se silti soi pimenevässä illassa
Siellä missä pitääkin

Se mitä Rockista jäi uupumaan oli Mokoma. Onneksi asia korjaantui viikkoa myöhemmin, kun Mokoma heitti kesän päätöskeikan Henry's Pubissa ennen studioon menoa. Keikka oli loistava, jälleen uusi keikka Top3-listalle. Bändillä oli hyvä fiilis ja se välittyi yleisöönkin. Outoa oli, että keikka ei ollut loppuunmyyty, mutta aina parempi meille, jotka paikalle saapuivat. Mikkiständit lenteli, laulaja pui nyrkkiä yleisön joukossa ja encorekin saatiin kahteen kertaan. Aivan täydellinen keikka!

Rautaa rinnoista
Haen jalalle sijaa
Päälle pielusta
Mielelle tilaa
Mitä löydän sen sijaan

Jalalle kuopan

Päälle kulmikkaan kiven
Mieleen maailman painon
Saanko siis mitä tilaan

Tässä kylmässä maassa

Jossa talvi on pitkä
Ja sisältää kesän
Voi kuolla pakkasen puremaan
On minun itse tuleni iskettävä
Liekit ruokittava
Niitä suojeltava
En voi luottaa onneen
Tai sattumaan
Houkutella salamaa

Etsin suojaa pensaasta

Vettä kivenkolosta
Ravintoa kaarnasta
Rautaa rinnoista

Raivaan korpeen alaa

Suojapaikkaa, jota sieluni halaa
Saanko siis mitä tilaan?
Jalat vaativat kalliota
Pääni kattoa
Mieli avaruutta
Mitä löydän sen sijaan

Tässä synkässä maassa

Jossa aurinko loistaa
Jos saa pilviltä luvan
On helppo minänsä
Varjoon kadottaa
On meidän itse
Soihtumme kannettava
Päreet vuoltava
Lyhdyt sytytettävä
Ei saa luottaa päivään vaihtuvaan
Aurinkoon nousevaan

Etsin suojaa pensaasta

Vettä kivenkolosta
Ravintoa kaarnasta
Rautaa rinnoista

Ei kohtaloaan voi huiputtaa

Sen olen kuullut toki
Niin sanotaan
En vain usko koko kohtaloon
Luotan tahtoon ja valintaan

Etsin suojaa pensaasta

Vettä kivenkolosta
Ravintoa kaarnasta
Rautaa rinnoista

Etsin suojaa pensaasta

Vettä kivenkolosta
Ravintoa kaarnasta
Rautaa rinnoista

Mokoma - Rautaa rinnoista (Sydänjuuret 2010)


PS. Koulu jatkuu maanantaina, jaiks!
PPS. Rockcock-kuvat, joissa itse esiinnyn ovat äitin ottamia, joten copyright Äippä, kiitos.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti